Nevan valtakatu, I
Kun kävelimme Nevski prospektia pitkin ja katselimme siellä olevia tai paremminkin kiirehtiviä ihmisiä, en nähnyt sillä kadulla olevan oikeastaan mitään, mikä poikkeaisi muista kaduista. Se oli kyllä aika leveä ja sen varrella oli paljon erilaisia kauppoja, mutta se oli muuten ihan samanlainen kuin muutkin kadut.
Ihmiset, jotka olivat valtakadulla, olivat myös samanlaisia kuin missä tahansa muualla. En nähnyt yhtään miestä, jolla olisi ollut poskiparta, puhumattakaan mistään samettimaisista tai atlasmaisista poskiparroista. Joillakin miehillä oli kyllä viikset, mutta niitäkään ei erityisen monilla. Kaikki näyttivät kiireisiltä ja venäjänkielinen puhe kuului joka suunnasta. Kadun reunassa istui nainen, jonka toinen jalka oli palanut tai jotenkin muuten vammautunut, mutta ainakin se oli ihan punainen. Siellä oli lisäksi muutama vanha nainen ja mies kerjäämässä, mutta kovin monta kerjäläistä en nähnyt .
Naiset olivat muuten samanlaisia kuin esimerkiksi Suomessa, mutta jokaisella (paitsi joillakin vanhoilla naisilla) oli korkeakantaiset kengät ja heidän vaatetuksensa oli vähän erilaista kuin Suomessa. Miehillä taas oli mustat, kiiltävät, laatikkomaiset kengät, eikä kovin monella nähnyt lenkkareita, kuten Suomessa.
Autoja siellä oli aika paljon, melkein kaikki tosin olivat Ladoja. Poliisiautot, taksit ja melkein kaikki muutkin autot olivat Ladoja. Joissakin Ladoissa oli tummennetut takaikkunat, joissakin biisivehkeet ja takseissa kunnon jouset! Taksin kyydissä tuntui siltä, niin kuin liikennesäännöistä ei olisi kuultukaan… Pietarissa näkyi muutama hienompikin auto, mutta suurin osa oli Ladoja.
Kronstadtissa melkein kaikki talot olivat kerrostaloja, ja vain muutama "omakotitalo", joissa ei ollut omaa pihaa ollenkaan, vaan ne oli rakennettu vieri viereen. Ulkoa päin ne olivat ränsistyneen näköisiä, aivan kuin todella vanhat talot, joissa ei ole asuttu pitkiin aikoihin. Myös kerrostalot olivat ulkoa ränsistyneen näköisiä ja hissit, portaat ja käytävät haisivat todella pahalle, eikä niitä ollut siivottu varmaan ikinä! Postilaatikoita siellä oli, mutta nekään eivät olleet olleet ehjänä varmaan pitkään aikaan… Joten on ihme, jos kirje menee perille! Mutta sisältä asunnot olivat siistejä, vaikkakin pieniä. Reissu oli ihan mukava, ja matkalta sai ainakin lisää kokemusta…