Oli kylmä ja sateinen lokakuun päivä. Olin saanut taas niitä minun kuuluisia päähänpistojani, ja nyt olin Pietarissa "lomalla". Pois kaikesta tutusta, pois kaikista läheisistä ihmisistä. Minä yksin Pietarissa.

Kuljeskelin yksin pitkin Nevski prospektia.. Samalla katselin ympärilleni ja tutkiskelin sen ympäristöä. Erityisesti kiinnitin huomiota vanhoihin, mutta kuitenkin kiehtoviin rakennuksiin. Ne olivat niin erilaisia, kuin olin tottunut näkemään. Uskon, että monet ihmiset eivät olisi pitäneet näkemästään. He olisivat säikähtäneet rakennuksien erilaisuutta. Ainakin luulen niin. Entäpä ihmiset? Kukaan heistä ei muistuttanut minun tuntemiani ihmisiä. Omalla tavallaan he olivat niin erilaisia. Tavallisesti se olisi säikäyttänyt minua, mutta nyt olin jollain oudolla tavalla onnellinen.

Saatoin jopa mielessäni ajatella, minkälaista aika olisi ollut satoja vuosia sitten Nevski prospektilla. Rakennukset kaikessa loistossaan. Ihmiset kieltämättä mielestäni vaikuttavat saman näköisiltä, kuin luultavasti silloinkin. Koko Nevski prospekti vaikuttaa minusta erittäin kiehtovalta. Oli outoa myöntää se hiljaa mielessäni.

Olin kävellyt monta tuntia ja miettinyt näitä mieleeni tulleita ajatuksia. Päätin poiketa seuraavaan kahvilaan levähtämään. Istuin ja join kahviani kaikessa rauhassa, kun huomasin nuoren miehen katsovan ja hymyilevän minulle. Ihan kuin hän olisi tuntevinaan minut.

Samalla hetkellä hän lähti kävelemään luokseni. Katsoin hölmistyneenä häntä. Hän alkoi puhua minulle ja samalla hymyili minulle luotettavaa, itsevarmaa hymyä. Hän puhui minulle venäjää. En ymmärtänyt sanaakaan siitä, mitä hän puhui.

Minun oli pakko sanoa, että olen ulkomaalainen enkä puhu venäjää, mutta uskonpa, että hän ei ymmärtänyt minua, kun puhuin hänelle englantia. Kyllä hän varmasti kuitenkin ymmärsi, että en ymmärtänyt häntä. Hän vain sanoi minulle jotain nolostuneella äänellä ja lähti pois. Mieltäni vaivasi todella paljon, että mitä hänellä oli asiaa minulle tai mitä hän halusi kertoa. Tuntui mahdottomalta, että emme voineet ymmärtää toisiamme, vaikka olimme molemmat vain ihmisiä.

Lähdin kävelemään mietteliäänä pois kahvilasta. En voinut olla miettimättä, että pitivätkö ihmiset minua jotenkin erilaisena, kun olin ulkomaalainen. Vanhat mummot katsoivat minua jotenkin vihaisen ja omalla tavallaan pelottavan näköisenä. Vaikka minä olen aina ollut sitä mieltä, että kaikki ihmiset ovat samanlaisia, enää en ollut siitä niinkään varma. Ihmisten erilaisuus tuntuu kiehtovan minua. Kaikki mitä näin Nevski prospektilla, tuntui kiehtovan minua.

Vierailuni Pietarissa etenkin Nevski prospektilla opetti minua monessa eri asiassa.