Matka Kronstadtiin!!!!!!

Kun suomalainen nuori hyppää sunnuntaiaamuna kuuden aikaan bussiin, ei vielä silloin tiedä, mikä odottaa. Minkälainen perhe on? Minkälaisia ovat uudet ystävät? Onko majoittaja tyttö vai poika? On tehty johtopäätöksiä muiden Venäjällä käyneiden pohjalta.

Siis ihmiset eivät puhu englantia. Paikka on kylmä ja karu. Paljon huoria, huumeidenkäyttäjiä, alkoholisteja ja köyhiä. Kun itse saavut rajan taakse monen tulliselvityksen jälkeen, todellakin näet roskaiset ojat, mutta kun tarkemmin katsot, näet, että kaikki roskat ovat suomalaisten jättämiä. Missä siis vika? Kun muutaman tunnin ajomatkan jälkeen saavuttiin Viipuriin, kaupungin laitamilla oli kerrostalojen kunto aika kauhistuttava meille suomalaisille. Heti mielessä kävi, että nyt mekin joudumme asumaan tuollaisissa viikon ajan. Mutta Viipurin kaupunki ei ollut niin kauhistuttava, kuin talot kaupungin laitamilla, ja roskiakaan ei näkynyt enää ojissa.

Pysähdyttyämme Viipurin yhdessä suurimmista hotelleista vaihtamassa Suomen markkoja Venäjän rupliksi jatkoimme matkaa kohti Kronstadtia, jonne oli matkaa vielä parisen tuntia. Olihan se näky sunnuntai-iltahämärässä, kun huomasimme lähes kaikkien majoittajiemme olevan vastakkaista sukupuolta. (Me kun kaikki 12 oppilasta olimme tyttöjä). Siinä sitten alkuhässäkän jälkeen pääsimme jokainen oman majoittajansa kanssa "kotiin".

Viikko kului aivan liian nopeasti. Oli uudet ystävät, joiden kanssa vietimme aikaa melkein 24 tuntia vuorokaudessa. Viikon aikana tutustuimme venäläiseen sirkukseen St. Petersburgissa, eli Pietarissa, kirjailija Pushkinin kotimuseoon, Katariina Suuren Talvi- ja kesäpalatsiin, kaupunkikiertoihin sekä Kronstadtissa että Pietarissa, matkustimme metroilla, busseilla, "meteoriitillä" (kantosiipialuksella) ja tietysti maailman mahtavimmilla LADA-TAXEILLA.

Ehkä tärkein tutustumiskohteistamme oli Pietarin valtakatu eli Nevski prospekti, josta meidänkin täytyi kirjoittaa jonkinlainen novelli. Asia, joka minulle jäi mieleen valtakadusta, oli suuret, pilviä hipovat talot. (jos niitä taloiksi voi sanoa, palatseja ne minun mielestäni olivat). Hirveä ruuhka Nevskillä oli jo kahdentoista aikaan aamupäivällä.

Nevskillä oli monta kaistaa, joissa vilisi miljoonittain Ladoja. Oli siellä joukossa silti muutama auto, joka poikkesi paikallisista Ladoista. Ihmisvilinä oli huumaava. Oli monenlaisia ihmisiä, vähän varakkaampia ja vähän köyhempiä. Lyhyet minihameet, verkkosukat korkeakorkoiset kengät ja meikkiä kerroksittain oli normaali näky Nevskillä. Meitä tavallisia suomalaisia varmasti katsottiin pitkään tuolla suurella, neljä kilometriä pitkällä valtakadulla

Ihmisiä liikkui keskellä perjantaiaamupäivää enemmän kuin meillä Helsingissä viikonloppuisin. Kun katsoi korkeita rakennuksia ja suurta määrää ihmisiä, joita vilisi mahdottomuuksiin, tunsi itsensä hyvin pieneksi ja mitättömäksi. Rakennukset valtakadulla olivat eri aikakausilta, ja siksipä ne olivat hienoja ja hyvin erilaisia. Joku oli italialaistyylinen, joku taas kreikkalais-, joku ranskalais- jne. Katulaulajien laulu raikui kaikkialla Nevskillä, kun vanhat naiset lauloivat ja iäkkäät miehet soittivat haitaria, saadakseen rahaa, koska elämäntapa Venäjällä on hyvin erilainen, kuin täällä Suomessa. Tyylikkäitä herrasmiehiä ja vähän köyhempiä tavallisia pulliaisia, vaelteli Nevskillä. Rikkaammat rouvat kiertelivät ostoksilla kalliissa tavarataloissa ja köyhemmät ihmiset kävivät vain ihailemassa kalliita ja hienoja asusteita. Kun ei rahaa aina ollut edes elämiseen riittämiin, niin miten sitten kalliisiin tavaroihin ja vaatteisiin?

Vaikka elämäntapa Venäjällä on erilainen kuin meillä täällä Suomessa, minä viihdyin siellä. Ei siellä ollut huoria, tyyli vain oli naisilla erilainen, eikä siellä ollut alkoholisteja, mutta tottakai siellä köyhiä oli, eihän siitä köyhyydestä eroon pääse, muttei niitä köyhiä niin paljon ollut, kuin luulin. Eivätkä meidän perheiden asunnot olleet, niin kuin Viipurin laitamilla, vaan hyvin siistit ja kotoisat, vaikka olivatkin aika pienet.

Nyt kun me olemme saapuneet Suomeen, on ikävä takaisin ystävien ja ystävien ystävien luokse. Onneksi posti toimii Venäjälläkin. Eikä Venäjä ollut siivoton paikka, siis tarkoitan ns. huono elinympäristö kasvavalle lapselle/nuorelle.

Harmi vain, että useimmat ystävistämme ovat peruskoulun viimeisellä luokalla, ja siksipä he eivät pääse Suomeen enää ensi vuonna. Eikä se ollut kauheaa, että vain kolme majoittajista oli tyttöjä ja yhdeksän poikaa. Onneksi ystävämme Denis kuvasi koko viikon videokameralla ja siksi retkemme säilyy muistoissamme ikuisesti.

Tässäkin tapauksessa sanonta: "maassa maan tavalla" käy mainiosti, sillä hermoja matkallamme joutui itse kukin pinnistelemään. Eipä siinäkään asiassa ollut muihin luottamista, kun sanoivat, että Venäjä on karu, köyhä ja kaikin puolin kaamea paikka. Sehän on toisten mielipide. Se täytyy itse kokea, sillä meillä jokaisella on omat mielipiteemme. Toivottavasti koulumme jatkaa toimintaansa Venäjälle, että mahdollisimman moni pääsisi kokemaan tuon mahtavan elämyksen. Jos joku on sitä mieltä, että matkamme oli huviretki, hän on väärässä, sillä joka päivä opimme jotain uutta Venäjän historiasta ja muusta tärkeästä, mikä normaalisti menee koulussa toisessa korvasta sisään ja toisesta ulos. Siis matkaamme voi nimittää opintomatkaksi, koska huvia se ei ollut.