Jo noin viisi vuotta jatkunut unkariyhteistyömme on tullut siihen vaiheeseen, että neljä viimeistä vuotta työstetty aihe Unescon Maailmanperintö jätetään ainakin joksikin aikaa lepäämään, osin siksi, että Suomen maailmanperintökohteet ovat meille iiläisille kovin vaikeasti tavoitettavissa täältä Iistä käsin. Jos ohjelmaan saadaan mukaan jonkin kohde Pohjois-Suomesta, palaamme asiaan.

Uudeksi teemaksi olemme valinneet paikalliskulttuurin ja -historian sekä suunnitelleet vähemmistökulttuurien ja -kansojen tutkimista kummassakin maassa. Suomessa teema koskettelisi saamelais- ja romanikulttuureja lähinnä. Unkarissa taas on tässä suhteessa rikas perinne. Yksistään Dunaharasztin ympäristöstä löytyy useita kielivähemmistöjä, eikä unohtaa sovi Unkarin rikasta mustalaiskulttuuriperinnettä.

Saimme vieraita Iihin syyskuussa. Ohjelman olimme suunnitelleet edellä kerrotun pohjalta. Tutustuimme Yli-Iin Kierikissä arkeologisiin kaivauksiin ja kävimme tutustumassa Iissä paikalliseen metsänhoitoon. Vierailun pääkohde oli matka Lappiin. Kävimme Levin maisemissa ja yövyimme Molkojärven eräkeskuksessa Kittilässä. Iltaohjelmaksi olimme saaneet aidon shamaanin esityksen ja muinaisen Nuolituisen Lapinkylän esittelyn. Muuten vierailu sujui meille jo perinteiseen tapaan. Sekä oppilaat ja opettajat olivat perhemajoituksessa ja kahtena päivänä vieraat tutustuivat kouluumme.

 Iloinen matkaseurue Molkojärven eräkeskuksen portailla aamuauringon paisteessa

Seuraavassa on päiväkirjan omainen "viikkoraportti", jonka ovat tehneet iiläiset isäntäoppilaat:

Maanantaina saimme vieraaksemme ryhmän unkarilaisesta ystävyyskoulustamme Baktáy Ervin Gimnáziumista. Olimme suunnitelleet vierailuohjelmaa ja usean viikon ajan ja odottelimme jännittyneinä Oulunsalon lentokentällä Helsingistä saapuvaa Finnairin lentoa. Kone oli yli puoli tuntia myöhässä.

Halausten ja poskisuudelmien jälkeen tutustuimme vieraisiimme ja kukin majoittajaperhe otti oman vieraansa mukaansa kotiin. Puheensorinasta ja iloisista ilmeistä saattoi päätellä, että tuttavuuksia syntyi nopeasti, vieraitten välitön ystävällisyys valloitti meidät suomalaiset heti. Kieliongelmiakaan ei tuntunut olevan, kun kädet otettiin apuun

 

Tiistai 12.9.2000

Aamulla suoriuduimme kouluun kukin omalta suunnaltamme niin autolla, bussilla kuin pyörällä tai kävellenkin. Otimme vieraamme tunneillemme aamupäiväksi ruokailuun saakka ja sen jälkeen siirryimme pikkuhiljaa opettajien autoihin. Tosin matka ei ollut tarkoitettu muille kuin unkarilaisille vieraillemme, mutta pääsi meistäkin mukaan kolme, koska autoissa oli sen verran tilaa.

Kierikissä astuimme ulos autoista ja saimme keuhkoihimme raikasta ilmaa. Kierikki-keskuksen johtaja Leena Lehtinen paljastui oppaaksemme ja englanninkielistä selostusta me sitten syvennyimme kuuntelemaan. Aluksi hän esitteli meille Kierikistä kertovan kartan.

Pian lähdimmekin polkua pitkin eteenpäin, ylitimme maantien ja astuimme sisään Kierikin kiehtovaan maailmaan puisesta portista, joka sijaitsi tien välittömässä läheisyydessä. Kävelimme puusta tehtyä kulkuväylää pitkin ja poikkesimme välillä poimimaan puolukoita suuhumme. Oppaamme kertoi aluksi kivikauden ansoista ja pyydyksistä näyttäen samalla kuinka ne toimivat. Hän esitteli meille myös asumusten paikkoja, painanteita maassa.

 Tunnelmaa Kierikin kivikautisessa talossa

Oppaamme johdatuksella saavuimme metsän keskeltä eräänlaiseen kivikauden kylään. Huomasimme mielenkiintoisia kivikauden asumuksia, joihin me sitten pääsimme lähemminkin tutustumaan. Kävimme myös Kierikin kaivauksilla seuraamassa arkeologien työskentelyä. Kotiin lähdimme tutustuttuamme ensin joihinkin kaivaukselta löydettyihin esineisiin.

 

Aamulla heräsimme kahdeksan aikaan, söimme aamupalan ja painelimme tukka putkella kouluun yhdeksäksi. Veimme unkarilaiset tunneillemme aamupäiväksi, ja kahdentoista jälkeen läksimme metsän siimekseen.

Bussi odotti koulun pihalla ja sinne me sullouduimme ja lähdimme kohti Ylirantaa ja sieltä jatkoimme jonnekin...meillä ei ollut hajuakaan minne. Oppaana meillä oli Eero Alarahasakka. Hän kertoi meille suomalaisesta metsätaloudesta ja esitteli matkan varrella kasvavia metsiä (joita ei kylläkään kovin hyvin näkynyt huuruisten linja-autonikkunoiden läpi).

Saavuimme perille n. klo 13.00 pitkän ja möykkyisen ajomatkan jälkeen. Oppaamme ja Teijo valmistivat meille nuotion ja siinä me sitten söimme pitsaa ja joimme mehua. Järjestimme myös leikkimielisen kilpailun, johon sai osallistua jos halusi. Tehtävänä oli arvata erään ISON puun korkeus. Kilpailuun tuli mitä hurjimpia arvauksia. Oikea tulos oli-16,5 metriä, palkintona oli monitoimityökalu, eli moderni linkkuveitsi ja kilpailun voitti toinen unkarilaisista naisopettajista.

 Makkara maistuu metsässä, ja tuli lämmittää!

Lähdimme metsästä noin kello 14.00 ja köröttelimme koululle vilusta väristen. Koululta lähdimme koteja kohti järjestelemään illan nyyttikestejä. Unkarilaiset kestivät retken kunniallisesti.

Illalla kokoonnuimme Alueelle (paikallinen nuorisotila) siinä viiden aikoihin. Paikalla olivat meidän ja unkarilaisten lisäksi myös viime vuoden Unkari-ryhmä. Jokainen oli tuonut jotain syötävää tai juotavaa, joten nälkä ei ainakaan päässyt yllättämään. Kuuntelimme illan musiikkia, pelasimme ja juttelimme. Oli mukavaa viettää ilta isolla porukalla ilman opettajien valvovaa silmää.

 

Keskiviikon illanvieton jälkeen herätimme vieraamme torstaiaamuna niin, että ehdimme koulun pihalta lähtevään linja-autoon yhdeksäksi. Tästä alkoi matkamme Lappiin. Ensimmäisenä etappina oli Rovaniemi, jossa jäimme kaupungin keskustaan pyörimään tunnin ajaksi.

István, Napapiirin valloittaja!

Seuraavaksi vuorossa olikin Joulupukin paja. Vieraamme olivat hyvin kiinnostuneita suomalaisesta joulusta ja Lapista.

Joulupukille vieraamme vakuuttelivat olleensa kilttejä.

Vaikka vietimmekin suuren osan torstaipäivästä linja-autossa, tunnelma ei käynyt tylsäksi...paitsi silloin kun olimme ajaneet jo pitkän tovin keskellä 'ei mitään' metsässä ja auto yhtäkkiä vain pysähtyi. Kukaan ei kertonut meille suomalaisille, saati unkarilaisille missä ollaan ja mitä tehdään. Opettajamme väitti, että odottelimme tietä ylittävää karhua. Aikamme siinä metsää tuijotettuamme näimme miehen kävelevän kepin kanssa meitä kohti - shamaani!

Tämä shamaani esitteli meille muinaista lappalaisten kylää ja kutsui meidät "taloonsa" kahville. Osaksi maan sisään kaivetun ja sammaleisen talon sisällä oli tunnelmaa. Takkatulen loisteessa shamaani tarjosi pannukahvia ja joikasi noitarummun säestyksellä.

        Shamaani sai meidät hiljaiseksi vaikuttavalla esityksellään.

Auringon laskiessa olimme jo matkalla Molkojärven eräkeskukseen, jossa oli tarkoitus yöpyä. Illalliseksi saimme poronkäristystä ja pottumuusia. Sen jälkeen painuimme pehkuihin melko rauhallisissa merkeissä.

 

Perjantaina heräsimme mökeistämme raukeiden unien jälkeen. Puimme päällemme ja jotkut meistä kävivät suihkussa jonosta ja jäisestä vedestä huolimatta. Aamupala oli runsas ja kaikki söivätkin kunnolla, koska tiesivät saavansa ruokaa seuraavan kerran vasta iltapäivällä. Paikan isäntä näytti meille kone- ja työkalumuseonsa, mutta ne eivät näyttäneet kiinnostavan ketään. Hyvästien ja valokuvien jälkeen matkamme jatkui Leville. Bussissa kaikki näyttivät hieman väsyneiltä ja monet ottivatkin pienet tirsat. Levillä ajoimme melkein huipulle asti ja lopun matkaa me kävelimme. Muutama meistä kävi kokeilemassa kallista gondolihissiä, jonka edestakainen matka maksoi 40 mk per henkilö.

Aamiaisella ruoka maittoi viihtyisässä eräkeskuksen pirtissä.

Edetessämme etelään kävimme syömässä Pellossa ja ajoimme Ruotsin puolta tehden pysähdyksen Kukkolankoskella. Kuohujen katselun, valokuvaamisen ja kaupassa käynnin jälkeen matkamme jatkui Iitä kohti. Kotimatka sujui rattoisasti katsellessa South Parkia, jutellessa, nukkuessa tai muuta hauskaa tehdessä Saavuimmekin Iihin yllättävän nopeasti ja vieraamme saivat kuulla esittelyn Iijoesta noin sadannen kerran...

Olimme lukion pihalla n. klo 17. Siellä meitä odottivat vanhemmat autoineen ja pääsimme kotiin. Loppuillan jokainen vietti tietenkin hyvässä seurassa hauskaa pitäen.

Näkymiä Levin huipulta

 

Lauantai 16.9.2000

Lauantaina lähdimme Iistä kohti Kempelettä. Kiertelimme Zeppeliinin monissa kaupoissa. Suurta mielenkiintoa vieraissamme herätti keskusaukiolla käyty kännyköiden ME-kilpailu, jota seurasimme hetken.

Tietomaahan mennessä poikkesimme torilla. Piipahdimme kauppahallissa ja ihastelimme merta. Vieraat ostivat matkamuistoja torin suola-aitoista. Katsastimme myös teatterin ja kaupunginkirjaston.

Tietomaassa näimme englanninkielisen Egyptin mysteeri -elokuvan. se oli kieltämättä mielenkiintoinen. Tietomaassa oli paljon koettavaa ja nähtävää. Sovittelimme egyptiläisten vaatteita ja makasimme fakiirin matolla.

Toripolliisi tyttöjen turvana Oulun torilla!

Tiedekeskuksen jälkeen kävelimme pizzeriaan. Pieniä ongelmia tuotti selvittää pizzojen täytteet, mutta loppujenlopuksi kaikki söivät todella maukasta pizzaa. Vieraamme ihmettelivät pizzojen suurta kokoa, mutta eipä se paljon näkynyt lopputuloksessa. Lopuksi poikkesimme Nallikarissa, ja loppuilta kuluikin syntymäpäivien merkeissä.

 

Sunnuntai 17.9.2000

Tuntui, kuin unkarilaiset ystävämme eivät olisi halunneet yön loppuvan koskaan (väsyy sitä itse kukin pyöräillessään aamuyöhön asti Iin silloilla).

Sunnuntaiaamuna aamuna saimme kuitenkin nukkua hieman pidempään, koska ei täytynyt mennä kouluun. Heräsimme hieman vaisuina, mutta aamiaisen jälkeen lähdimme pirteinä poikien kanssa Määtälle katsomaan olympialaisia ja ajatuksena oli näyttää vanhaa Haminaa. Katjan isän lepyttelyjen jälkeen saimme yhden pojan mukaan kiertokävelylle. Matka kestikin sen kuusi minuuttia...

Katsottuamme judoa ja painonnostoa tunnin verran, oli aika lähteä syömään ja samalla valmistauduimme illan tulevaan ohjelmaan. Illan ohjelma sisälsi yhteisen illanvieton Sorosenperän ampumaradan mökillä alkaen klo 18.00. Saavuimme osa hieman myöhässä hästäyksien takia, ja kun saavuimme, tupa oli jo mukavasti täynnä. Toimme jokainen mukanamme jotain herkkuja. pöytä oli täynnä kakkuja, limukkaa ja muita naposteltavia. Halauksia ja pusuja oltiin jakelemassa heti. Unkarilaiset olivatkin olleet koko viikon yhtä hymyä. Ymmärtäväistä porukkaa.

Viimein kaikki järjestelyt oli saatu valmiiksi. Teijo aloitti puheella, jonka jälkeen joimme kahvia ja söimme. Illan aikana kuulimme Riikan ja Millan laulua, mutta lauloimme myös yhdessä unkarilaisia suohon. Milla piti kiitospuheen unkarilaisille ja unkarilainen poika Miklós kiitti meitä kaikkien puolesta. Saimme ystävällisen kutsun Unkariin vastavierailulle ja samalla luvattiin yllätyksiä. Shamaani oli yllättänyt meidät kaikki niin iloisesti. Opettajat Teijo Liedes ja Margit Kemiläinen lahjoittivat koulumme puolesta vieraillemme shamaanirummun.

Diana taustanaan Kukkolankosken kuohut

Lähdimme kotiin n. klo 21.00 ja jatkoimme iltaa omissa porukoissa. Ilta meni hyvin. Ei tullut edes valvottua paljoa. Naurettua tosin tuli. Maha oli pari päivää kipeä vieraiden lähdettyä. Jotkut jutut voivat olla niin vaarallisia.

 

Maanantai 18.9.2000

Lähtöpäivä koittaa. Herätys aamulla klo 5.45. Ensimmäisenä suihkuun, jotta virkistyisi edes vähän. Suihkun jälkeen laitettiin vähän murua rinnan alle ja sitten täytyi tehdä vielä viimeiset pakkaamiset ja tarkistukset, lompakko, lentoliput, passi...Klo 6.30 auton nokka suuntaa kohti Oulunsalon lentokenttää. Matka taittui melko ripeästi, ja pian olimmekin perillä. Kentällä olivat jo lähes kaikki muut ryhmäläiset. Siinä sitten vaihdettiin kuulumisia samalla kun tehtiin lähtöselvityksiä.

Lähtöselvityksen jälkeen alkoi eron hetki häämöttää. Ennen lentokoneeseen menoa vietettiin viimeiset hetket haikein mielin. Eron kyynel kasteli monen posket. Hyvästeltyämme toisemme unkarilaiset menivät yksi toisensa jälkeen ulos terminaalista. Karu totuus on, että nyt täytyy palata takaisin maan pinnalle. Onneksi vastavierailu on pian. Saadaan sitten viettää taas paljon hauskoja hetkiä.