TOUKOKUU 2005

OTTEITA OPISKELIJOIDEN MATKAPÄIVÄKIRJOISTA

Maanantai 09.05.

Maanantaiaamuna oli todella aikainen herätys, sillä Oulunsalon lentoasemalla tuli olla jo tasan klo 05.00. Välilasku tehtiin Helsingissä ja odottelimme jonkun aikaa lentoa Unkariin. Matka meni nopeasti eikä unesta ollut tietoakaan, kun perhoset vain lentelivät mahanpohjassa; näemme pian rakkaat ystävämme! Lentokentällä tapaaminen oli iloinen ja jatkoimme matkaa bussilla Dunaharasztiin.

Perillä me majoittauduimme ja pian lähdimme kiertelemään kyseistä kaupunkia porukalla jalan. Sen jälkeen palasimme takaisin perheisiimme ja vietimme aikaa ystäviemme tai pienten porukoiden kanssa omissa oloissamme. Illalla klo.19.00 menimme sitten kaikki Dunaharasztin kaupungin tarjoamalle illalliselle yhteen Dunaharasztin parhaista ravintoloista – hanhen maksaa, pihvejä, kanaa, suklaista jälkiruokaa…mmm… se oli kuin unesta.  Ravintolassa meidät toivotti tervetulleiksi Dunaharasztin kaupunginjohtaja Dr Szalay Lázlo ja meidän puoleltamme illallispuheen piti ja Iin kunnan tuliaiset luovutti kunnanjohtaja Kyösti Tornberg.

Illalla osa porukasta lähti vielä pitämään hauskaa, mm. pelaamaan biljardia, ja osa lähti jo yöpuulle. Oli mielenkiintoista opetella asumaan kuin paikalliset, tosin eivät he niin erilaisia olleetkaan kuin ensin oli ajateltu. Päivä oli joka tapauksessa mukava ja aurinko paistoi lämpimästi.

Tiistai 10.05.

Päivä alkoi aikaisin aamulla kokoontumisella koulun eteen, missä bussi jo odottelikin. Matka alkoi 150 km:n päässä sijaitsevaan kaupunkiin, Miskolciin, jossa oli luvassa uimista kylpylässä. Välissä ruuhkaisankin liikenteen takia matkaan kului noin 3 tuntia, mutta se sujui mukavasti jutustellessa uusien ja vanhojen unkarilaismajoittajien kanssa.

 Kaupunkiin päästyämme saimme kierrellä pari tuntia ostoskeskuksessa, mistä useimmat suomalaiset löysivät jotain kivaa mukaan. Bussia odotellessa ehdimme arvostella unkarilaista liikennettä ja autoja, ja myöhemmin matka jatkui kylpylään. Kylpylä oli rakennettu luolan sisään, se oli todella hieno, mutta ei kovin iso. Porskuttelimme kyllästymiseen asti, ja sen jälkeen paistattelimme ulkona Unkarin auringossa ennen takaisinpaluumatkaa.

Matka oli sekin mieleenpainuva, koska näimme mm. haikaroita ja kauriita. Vaikka porukka olikin jo väsynyttä pitkän päivän jälkeen, jaksoimme silti muistella kulunutta päivää hyvillä mielin. Ja uskon, että jokainen talletti mieleensä nuo ikimuistoiset hetket. Kun sitten noin klo 21 saavuimme Dunaharasztiin, jokaista oppilasta ja ehkä opettajaakin odotti lämmin, mukava illallinen ja puhdas vuode isäntäperheessä. Illalla vuoteessa muistelimme kuluneen päivän tapahtumia hymyssä suin ja odotimme innolla uutta aamua ja sitä, mitä uutta se toisi tullessaan.

Keskiviikko 11.05.

Aamu ukrainalais-unkarilaisperheessäni alkoi ananaspitsan puolikkaalla. Tiedossa oli odotettu Budabest-päivä!! Kokoonnuimme aamulla Dunaharasztin juna-asemalle, jonne kukin matkustimme ensin paikallisbussilla tai isäntäperheen kyydillä.

Edessä oli ensimmäinen matka unkarilaisella junalla, ja meno oli ehkä aika erilaista kuin VR:llä, mutta kyllä siellä kyydissä pysyi. Kivaa oli, että julkisten kulkuneuvojen pysähtymis- ja liikkeellelähtövaroitusäänet muistuttivat Simpsoneiden ”tunnaria”tai ufon ääniä. Matka Budapestiin oli suunnilleen sama kuin Iistä Ouluun.

Perillä Budapestissä saimme nähdä tosi upeita siltoja, muistomerkkejä sekä rakennuksia. Aurinkokin paistoi tosi mukavasti samalla, kun luimme Iistä saapuneita tekstiviestejä, joissa pahoiteltiin lumitöihin joutumista. Meitä ei paljoa harmittanut. Sitten etsimme paikkamme sightseeing-laivasta, joka kulki pitkin Tonavaa. Vähän isompi ”puro” se oli kuin Iijoki. Laivassa pystyttiin kuuntelemaan suomenkielistä selostusta paikallisista ohi lipuvista nähtävyyksistä. Parlamenttitalo ja vapauden patsas olivat todella vaikuttavia. Laivakierroksen puoli välissä pysähdyimme Margitin saarelle tunniksi. Se oli valtava puisto, jossa oli tosi vehreää ja lämmintä, ja siellä oli hotelleja, joissa meidän rahat eivät olisi ihan ehkä riittäneet.

Matka jatkui laivalla takaisin sen lähtöpaikkaan ja näimme taas upeita maisemia ja saimme jopa hedelmillä maustetut drinkit. Harmiksemme emme kuitenkaan löytäneet lasin pohjalta hymynaamaa, koska silloin olisimme voittaneet jotain. No, onneksi sain syödä kaverini eväitä. Iltapäivän sompailimme Budapestissa,  jossa oli tosi kivan näköisiä vaatekauppoja. Unkarilaiset oppilaat kuitenkin arvelivat niiden olevan liian kalliita ja niinpä matkamme kulki italialaiseen pitseriaan, jossa pitsat olivat todella hyviä. Forinttien kanssa sai kyllä vähän taistella, koska unkarilaiset oppilaatkaan eivät olleet meitä auttamassa, sillä kesken ruuan odotuksen he päättivät lähteä ”mäkkärille”. Täytettyämme vatsamme jatkoimme matkaa Budapestin ensimmäiselle hissille. Nousimme sillä kukkulan päälle ihailemaan maisemia ja iloisesti kastelemaan toisiamme pulunpissaisella suihkulähdevedellä. Maisemat olivat jälleen tosi mahtavat.

Illalla kipusimme vielä uudestaan kukkuloiden päälle. Matka oli pitkä ja sitten siinä välillä nähtiin kaikenlaista – öhöm...no, eipä siitä enempää, mutta ehkäpä Unkarin poliisi on jo tavoittanut tuon miehen, jonka matkalla ylös näimme. Ylhäällä kukkulalla oli Unkarin oma Vapauden patsas, joka todellakin veti vertoja New Yorkin patsaalle. Toki se ei ollut niin iso ja tietenkin se oli muutenkin erilainen, mutta se oli kyllä tosi hieno, kun oli pimeää ja se oli valaistu. Lisäksi näimme koko kaupungin valot, oli kyllä kannattanut kiivetä tuolle kukkulalle. Sieltä näkyi kilometrien päähän.
Kotimatkalla tapasimme vielä pari ryhmäläistämme, jotka olivat alkuviikosta joutuneet olemaan kokeissa, olimme nähneet heitä viimeksi Suomessa, viime syyskuussa. Oli tosi mukavaa nähdä heitä uudelleen.

Sitten kotiin nukkumaan ja odottamaan seuraavaa päivää.

Torstai 12.05.

”Torstai oli varsinainen teemapäivä. Aamulla menimme kaupungintalolle, jossa kaupunginjohtaja, apulaiskaupunginjohtaja ja kaupunginnotaari ottivat meidät vastaan kaupungintalon juhlahuoneessa. Kaupunginjohtaja kertoi Dunaharasztin kaupungista. Dunaharaszti sijaitsee noin 30 kilometrin päässä Budapestistä. Muuttoliike Budapestistä Dunaharasztiin on hyvin voimakasta, joten rakennusalalla on vilkasta. Uusia taloja nousee kuin sieniä sateella, katuja on rakennettava ja entisiä kunnostettava, päiväkoteja perustettava, kouluja laajennettava jne. Työttömyysaste on alhainen.

Saimme myös esittää kysymyksiä meitä kiinnostavista asioista. Yhteinen ihmetyksen aiheemme oli ollut, miten hyvin uudisrakennukset sulautuvat katukuvaan. Kaupunginjohtaja selitti, että mitään erityisiä määräyksiä talojen ulkonäön suhteen ei ole. Ihmiset vain haluavat rakentaa perinteisen tyylin mukaisesti. Tilaisuuden päätteeksi Iin kunnanjohtaja toi terveisensä Iistä ja kiitti Dunaharasztin kaupunkia vieraanvaraisuudesta. Nautittuamme virvokkeita ja pientä purtavaa menimme kävellen tutustumaan erääseen alakouluun. Koulun rehtori kertoi, että heidän koulussaan kielillä ja kuvaamataidolla on suuri merkitys. Osa oppilaista aloittaa saksan kielen opintonsa jo ensimmäisellä luokalla. Saimme jokainen koululta lahjaksi oppilaiden kuvaamataidon tunnilla tekemillä töillä koristellun kalenterin. Koulussa oli valtavan iso ja moderni urheiluhalli, jota käyttivät myös muut yhteisöt kouluajan ulkopuolella. Iltapäiväksi menimme ystävyyskoulullemme.”

Perjantai 13.5.2005

Aamulla herättiin taas aikaisin, ja yhdeksään mennessä olimmekin jo matkalla kohti Dunaharasztin ammatillista oppilaitosta, joka on ystävyyskoulumme ammatillinen linja ja erikoistunut hydrologiaan ja maarakentamiseen. Siellä vietimme aamupäivän tutustuen mm. veden virtausten mittaamiseen, maanmittaukseen, maa-ainesten tutkimiseen ja vesienergian käyttöön, sekä hyödyntämiseen. Esitimme kysymyksiä mm. jätevesien puhdistamisesta ja saimme tietää, että kaupungilla on ongelmia suurimman jätevesien tuottajan Coca Cola –yhtiön kanssa.

Puolen päivän aikaan söimme koulun ruokalassa maittavaa lihakeittoa ja jälkiruuaksi kaksi todellista jöötiä (muhkeaa)  pullaa. Heti ruokailun jälkeen ryhmämme jakautui kahtia. Osa suuntasi kohti Budapestiä, ja toiset lähtivät melomaan.

Budapest:

Matka Unkarin todella kauniiseen pääkaupunkiin taittui linja-autolla ja raitiovaunulla.

Perillä kulkuneuvomme vaihtui metroon, jolla matkustimmekin todella paljon. Metrosta siirryimme taas linja-autoon ja junaan, joilla pääsimme joillekin kukkuloille. Siellä sitten kävelimme muutamia kilometrejä ja huipulta tulimme alas pitkällä hiihtohissillä, mistä oli mahtavat maisemat Budapestiin.

Tämän jälkeen suuntasimme jälleen kaupungille ja siellä kiertelyn jälkeen takaisin Dunaharasztiin erääseen baari-kahvilaan pelaamaan biljardia ja kuuntelemaan musiikkia. Puolen yön aikoihin väsymys valtasi ja lähdimme nukkumaan. Eli tekemistä riitti taas koko päivälle. 

Melontareissu:

Ruokailun jälkeen lähdimme siirtymään kohti melontapaikkaa. Osa autoilla ja osa kävelemällä. Perille päästyämme kanootit laskettiin vesille ja lähdimme matkaan. Sää oli todella kaunis, aurinko paistoi lämpimästi ja maisemat olivat kauniita. Reissumme kesti noin tunnin verran, vaikka olisimme jaksaneet paljon pitempäänkin nauttia auringosta ja hyvästä seurasta. Tulihan sitä jopa hieman rusketuttuakin. Rantauduttuamme kanootit pestiin ja kannettiin sisälle suojaan. Tämän jälkeen kukin jatkoi matkaansa majoittajansa kanssa minne kukanenkin.

Lauantai 14.05.

Aamulla vääntäydyin ylös sängystä jo kello 7 paikallista aikaa. Paistetun kananmuna-kinkkumuhennoksen jälkeen pääsimme matkaa ja kohteena oli Budabest, jonne kolkuttelimme raitiovaunulla. Budassa kävelimme vielä pari kilometriä, kunnes saavuimme Budabestin suurelle eläintarhalle.

Tuttujen paviaanien, seeprojen, kameleiden ym. lisäksi siellä oli mm. ihmisapinoita, norsuja, kirahveja ja flamingoja. Eläinvalikoima oli Suomen Korkeasaareen verrattuna suurempi, mutta eläinten elinolot olivat hiukan ankeammat. Monilla eläimillä elintilaa oli melko vähän ja apinat näyttivät surullisen apaattisilta, joskin apatiassaan lähes inhimillisiltä. Eläintarhalla myytiin pieniä paperipusseja, joissa oli kasvispellettejä eläimille syötettäväksi. Kirahvit olivat upeita pitkine, siroine kauloineen ja suurine gasellinsilmineen. Karhut ja kissapedot vain makoilivat Unkarin keskipäivän helteessä.

Tropiikkitalossa oli monenlaista viidakon asukkia: kaloja, papukaijoja ja muita lintuja, käärmeitä, hämähäkkejä, krokotiili, ja pikkuisia apinoita. Apinoilla oli pieniä nyrkinkokoisia poikasia ja ne olivat niin kesyjä, että niitä saattoi jopa koskea. Lopuksi tarhalla oli vielä kotieläimiä. Suloiset pikkukilit jäivät monen mieleen parhaiten. Vuohiaitaukseen oli vapaa pääsy ja pienenpienet kilit yrittivät kavuta ihmisten syliin ja mutustella hiuksia.

Osa porukasta jäi vielä pelaamaan seeprapeliä, mutta me jatkoimme matkaa kaupungille ostamaan vielä viimeisiä tuliaisia. Suklaata ja juomisia tarttui mukaan reppu täyteen. Oli jo kuitenkin aika palata takaisin Dunaharasztiin ja niinpä otimme kimpsumme ja kampsumme ja hyppäsimme metroon. Kerkesimme vain piipahtaa Unkarin-kotona, kun taas täytyi lähteä kuluttamaan kengänpohjia. Bussi oli jo kerinnyt mennä. Me siis myöhästyimme ja matkaa mökille oli vain 'vaivaiset' 4 km. Lopulta kun me väsyneenä pääsimme sinne, vastassa oli katolinen helluntaikulkue.

Mökillä pelasimme jalkapalloa, istuimme nuotiolla ja paistoimme makkaraa. Pallo karkasi Pikku-Tonavaan ja naapurin ystävälliseltä kalastajalta oli pakko pyytää apua. Sisälle oli myös järjestetty disco.  Musiikki kaikui ja nuotio loimusi pimeässä Unkarin yössä, kunnes viimeinenkin väsynyt ihminen nukahti lämpimään makuupussiinsa.

Sunnuntai 15.05.

Kun lauantai-illan ohjelma oli ohi, ainakin minun ja isäntäoppilaani osalta, pääsimme kotiin hieman yli puolen yön, joskus kello 01.00. Kotiin päästyämme menimme suoraan nukkumaan, todella väsyneinä, minä ainakin.

Sunnuntaiaamuna heräsin yhdeksän maissa ja menin aamupalalle. Aloin pakata noin alustavasti huomista lähtöä varten ja sain tavarani, joita nyt oli ainakin kaksi kertaa enemmän kuin tullessani, mahtumaan loistavasti laukkuuni. Koska olin aikonut viettää koko päivän kotona, halusin ihan uteliaisuuttani tietää, mitä muut ryhmäläiset touhusivat. He olivat käymässä tippukiviluolissa, ja minua harmitti, että olin päättänyt istua kotosalla.

Kuitenkin illemmalla, ennen yhteistä ruokailuhetkeämme teknillisessä koulussa, vastailin isäntäperheeni kysymyksiin koko viikon ajalta, ja olin hieman ymmälläni, mutta ilta meni kuitenkin ihan kivasti.. Saavuimme ruokailuun sovittuun aikaan ja vietimme isäntiemme ja opettajiemme kanssa yhteisen päätösillallisen.  Sen aikana ystävyyskoulumme lahjoitte meidän koulullemme taideteoksen ”Intiaanikesä”. joka tulee koristamaan uudistetun ja laajennetun koulurakennuksemme seiniä. Sen jälkeen kävimme pikaisesti joissakin juhlissa, mutta ne olivat ihan vääränlaiset niin väsyneelle, kuin minä, joten liukenimme paikalta unkarilaisen isän kyydissä n. 7 minuutin vierailun jälkeen... jännää.

Menin nukkumaan ja yritin valmistautua henkisesti kotiin paluuta varten, koska ikävä kotiin oli jo todella suuri...

... sunnuntai 15.5.

Sunnuntaipäivän ohjelmaksi meillä oli suunniteltu matka tippukiviluolaan. Meidän (minun ja "isäntieni") piti aluksi mennä junalla Dunaharasztin keskustaan. Yksi unkarilainen ryhmän jäsen poimi meidät juna-asemalta kyytiin ja menimme hänen luonaan käymään ennen matkaa Budapestiin.

Noin 50km:n matka Dunaharasztista Budapestiin taittui bussilla. Kaupungissa matka jatkui bussilla ja raitiovaunulla. Kello kahdentoista aikaan olimme määränpäässä, tippukiviluolilla. Meillä oli unkaria puhuva opas kertomassa luolasta, eli me suomalaiset emme paljoa ymmärtäneet esittelyistä. Ryhmän unkarilaiset jäsenet toki "englannistivat" tärkeimpiä asioita. Päivän ohjelma oli sillä kertaa ohi ja lähdimme takaisin Dunahasztiin. Illalla meille oli järjestetty jäähyväispäivällinen eräällä koululla. Koko ryhmä oli siis koolla, opettajia myöten. Söimme aikamme hyvällä ruokahalulla maittavaa ruokaa, ja saimme kuulla myös kiitospuheita. Ruokailun jälkeen osa ryhmästä lähti viettämään viimeistä yhteistä iltaa, kuulemani mukaan siellä oli viihdytty. Osa lähti pakkailemaan ja nukkumaan... Odottamaan seuraavan päivän lentoa takaisin koti-Suomeen.