VIERAILULLA KUNNANVIRASTOLLA



27.1.2004 vierailimme Unkari-ryhmän kanssa kunnantalolla. Kunnantaloa ja sen toimintoja meille esitteli kunnanjohtajamme Tuure Leinonen, jolta saimme paljon uutta tietoa kunnan hallintoelimistä ja niiden päätöksenteosta. Hän kertoi meille yleisesti ottaen kunnan hallinnosta, kunnan taloudesta ja kunnan tärkeimmistä tehtävistä. Esitimme myös hänelle muutamia kysymyksiä ja pohdimme meitä lukiolaisiakin koskevia päätöksiä.

 

Kunnanjohtaja Tuure Leinonen kertoo kunnan perustehtävistä ja Iin kunnan toiminnasta.

 




SUOMEN KUNNAT

Kunta on osa julkishallintoa. Se on paikallishallinnon perusyksikkö.

Suomessa on 445 kuntaa ja kun asukasmäärä jaetaan kuntien lukumäärällä, saadaan 11.500 asukasta per kunta. Suurimmassa kunnassa, Helsingissä on noin 560.000 asukasta. Pienimmissä kunnissa on asukkaita vain 132 Sottungassa ja 240 Velkualla. 10 suurimmassa kunnassa on yhteensä 1 810 000 asukasta.

Kokoluokittain kunnat jakaantuvat seuraavasti:

 

Asukasluku

Kuntia

Yhteensä

Prosentteina

           -    2000 88    
2001    -   4000 114    
4001    -   6000 66 268 60 %
       
6001    -   8000 42    
8001    -  10000 34    
10001  -  15000 35 111 25 %
       
15001  - 100000 61    
100001- 6 67 15 %
       

Ii kuuluu siis Suomen kuntien pienten kuntien joukkoon, jollaisia Suomen kunnista valtaosa on.





KUNNAN TEHTÄVÄT

Kuntalain 1 §:n mukaan kunnan keskeisin tehtävä on pyrkiä edistämään asukkaidensa hyvinvointia ja kestävää kehitystä alueellaan. Tämä perustehtävä voidaan toteuttaa monilla eri tavoilla, mutta kuntalaki säätelee kuitenkin kunnan toimintaa. Resursseja kunta saa perustehtävänsä hoitamiseen verotuloina asukkailtaan (Iissä veroprosentti 19) ja valtionosuuksina, eli valtio osoittaa kunnille rahaa joko ns. asukaspohjaisena valtionosuutena tai sidottuna johonkin tiettyyn tarkoitukseen.

Kunnan tehtävät jakautuvat lakisääteisiin ja vapaaehtoisiin tehtäviin. Lakisääteiset tehtävät (esim. perusopetus ja sairaanhoito) kunnan on tehtävä joko itse tai vastattava niiden tekemisestä siten, että palvelun tuottajana on joku toinen organisaatio. Vapaaehtoisista tehtävistä (esim. vapaa-ajan toimi kirjastoineen ja liikuntapaikkoineen) kuntaa hoitaa ne, jotka päättäjät katsovat kunnan perustehtävän näkökulmasta tarpeellisiksi.

Kunnanorganisaatiossa päätöksenteoista vastaavat luottamushenkilöt eli kunnallisvaaleissa valitut poliittiset päättäjät.

Unkari-ryhmäläiset kunnanhallituksen kokoushuoneessa kuuntelemassa kunnanjohtajan alustusta.




KUNNAN TALOUS

Kunta tekee talousarvion vuodeksi kerrallaan. Sen lisäksi kunta tekee kolmeksi vuodeksi kerrallaan taloussuunnitelman, jonka kunnanvaltuusto sitten hyväksyy. Siinä määritellään kunnan menot ja tulot sekä investoinnit.

Vuoden 2004 talousarvion menot ovat

Toimintamenot (=käyttötalousmenot) euroa
- sosiaalipalvelut  7 280 000
- terveyspalvelut  9 470 000
- koulupalvelut  5 870 000
- muut yhteensä  5 730 000
yhteensä 28 350 000

 

 

Toimintatulot

euroa

- verotulot

13 100 000

- valtionosuudet

11 200 000

- maksut ja korvaukset

 4 350 000

yhteensä

28 650 000

 

Näistä luvuista voi päätellä sen, että sosiaali-, terveys- ja koulumenot muodostavat valtaosan kunnan menoista ja sen, että verotulot kattavat vain noin 45 % kunnan tuloista. Investointivaraa kunnalle ei juuri jää.




VALTUUSTON KOKOUSTA SEURAAMASSA

Kävimme Unkari-ryhmän kanssa seuraamassa 15.2. Iin kunnanvaltuuston kokousta, jossa oli esillä mm. uuden kunnanjohtajan valinta ja talousasioita. Uudeksi kunnanjohtajaksi valittiin suljetulla lippuäänestyksellä mm. Kuusamossa ja Ranualla kunnanjohtajana aikaisemmin toiminut Kyösti Tornberg.

Kokouksessa ei juuri meidän lukiolaisten lisäksi ollut muuta yleisöä, vaikka olettaisi kuntalaisia asuinpaikkansa asiat kiinnostavan. Tunnelma oli hyvin asiallinen ja virallinen, tämänikäisen näkökulmasta jopa hieman tylsä. Valtuutetut olivat kovin niukkasanaisia mielipiteissään ja lausunnoissaan. Kokouksessa käsiteltiin seuraavan vuoden talousarviota, mutta suuremmitta keskusteluitta sekin hyväksyttiin. Näyttää siltä, että Iissä valtuusto on hyvin yksimielinen