KAUNIS MIELI
Kävimme katsomassa Kaunis mieli -elokuvan, koska se liittyi suvaitsevaisuusprojektiimme. Elokuva kertoi skitsofreenisesta matemaatikosta, John Forbes Nashista, joka kuvitteli työskentelevänsä salaisena agenttina valtion hyväksi. Hän luuli purkavansa venäläisten sanoma- ja aikakausilehtiin piilottamia salaisia koodeja. Hänen työnantajansa oli hänen mielikuvituksensa tuotetta. Hänellä oli myös muita mielikuvituksen tuottamia ystäviä, kuten hänen kouluaikainen huonetoverinsa siskontyttärineen.
Kun Nashin skitsofrenia havaittiin, hänet toimitettiin hoitoon kesken hänen yliopistolla pitämäänsä esitelmää. Hän luuli kaiken olevan osa venäläisten kavalaa juonta. Nash pääsi pois hoidosta sillä ehdolla, että hän söisi voimakkaita lääkkeitä. Hän kuitenkin lopetti lääkkeiden syömisen, koska se vaikeutti hänen matemaattista ajatteluaan ja sukupuolielämäänsä. Nashin lopetettua lääkkeiden syömisen hallusinaatiot palasivat ja hän alkoi taas "purkaa koodeja". Lopulta hän kuitenkin tiedosti sairautensa vaimonsa avustuksella ja lakkasi välittämästä mielikuvitusystävistään. Hänen vanha ystävänsä otti hänet töihin yliopistolle, ja hän sai Nobel-palkinnon opiskeluaikana kehittämästään matemaattisesta teoriasta.
Elokuva oli parempi kuin uskalsimme odottaa. Russel Crowe suoriutui roolistaan loistavasti. Kaunis mieli on saanut laajaa arvostusta ja se on palkittu seitsemällä Oscarilla. Elokuva on ollut myös Suomen katsotuimpien elokuvien joukossa. Se sai katsojan ymmärtämään erilaisuutta, mikä sopi hyvin suvaitsevaisuusteemaamme.
Janne, Jussi, Petrus ja Timo