UNKARILAISET YSTÄVÄMME SUOMESSA

Syyskuussa sitten matkustimme halki Suomen bussilla Iistä Helsinkiin ja takaisin. Matka oli rankkaa bussissa istumista, mutta hyvässä seurassa ja huumorilla kaikki meni hyvin ja reissusta jäi mukavia muistoja. Me vuorostamme menemme Unkariin vieraiksi seuraavan kerran syyskuussa 1999 ja jatkamme edelleen maailmanperintöteemaa, mutta samalla tutkailemme sitä, miten voisimme laajentaa yhteistyötämme muihinkin aihepiireihin ja saada aikaan yhteistyötä eri oppiaineitten välille kouluissamme. Tässä on matkakertomus, jossa lyhyesti esittelemme matkareitin ja -kohteet.

Keskiviikkoaamuna 9. 10. kaikki matkalaiset kokoontuivat klo 6.45 koulun pihalle, jossa bussi jo odotti. Lastasimme eväät ja matkatavarat autoon ja otimme kurssin kohti etelää. Jo Haukiputaalla kuljettajamme Vesa totesi, että laatimamme aikataulu oli liian tiukka: olisimme Petäjävedellä vasta puolen päivän jälkeen, vaikka olimme ilmoittaneet olevamme siellä jo klo 11.00. Porukka, isännät ja vieraat, olivat sangen väsyneitä, johtuiko se ehkä siitä, että vieraiden kanssa oli valvottu jo kahtena edellisenä iltana?

Soitto Petäjävedelle varmisti, että meitä ollaan vastassa ja opastetaan myöhästymisestä huolimatta. Unkarilaiset vieraamme ihmettelivät alkumatkan aikana, että missä ovat ne kymmenettuhannet kuuluisat suomalaiset järvet. No, alkoihan niitäkin näkyä, ja maisemat ennen Petäjäveden vanhaa puukirkkoa olivat todella upeat.

PETÄJÄVESI
Saavuimme Petäjävedelle puolen päivän aikoihin. Tiesimme valmiiksi jotain määränpäästämme, sillä ryhmämme oli ansiokkaasti jo bussissa esitellyt kohdettamme useilla kielillä (saksa, englanti, suomi) vieraille. Bussimme pysähtyi sillan kupeeseen. Sää oli mitä mainioin, linnut lauloivat ja Aurinko paistoi (sehän on ollut harvinaista tänä kesänä). Astuessamme ulos autosta näimme oikealle avautuvan taivaallisen kauniin näkymän: Vuolas virta ja sen rannalla seisova kaunis, vanha puukirkko herättivät meissä mielenkiinnon tunteen. Kaikki kaivoivat kameransa esiin ikuistaakseen tuon upean maiseman.

Siirryimme jäseniämme venytellen kirkon pihalle. Joen rannassa oli perinteiseen tapaan rakennettu kirkkovene, jollaisilla kirkkoväellä oli ennen tapana jopa kyläkunnittain saapua jumalanpalveluksiin. Kirkon oikealla puolella sijaitsi vanha hautausmaa. Vanhimmat näkemämme kivet olivat peräisin 1800-luvun alusta. Hetken ihailtuamme hautausmaan rauhallista tunnelmaa ja maisemaa meidät otti vastaan ystävällinen opas. Esittelyiden jälkeen hän kertoi meille hieman ennakkotietoja, jotka tosin olivat jo meille tuttuja, olimmehan jo aikaisemmin selvitelleet Suomen Maailmanperintöä.

Niinpä siirryimme kirkon sisätiloihin. Oppaan pyynnöstä kaikki istuutuivat kapeille puupenkeille. Opas kertoi hyvinkin laajasti ja mielenkiintoisesti kirkon menneisyydestä ja ymmärsimme kaiken, vaikka opas puhui englantia vieraittemme takia. "Luennon" jälkeen saimme kierrellä vapaasti kirkon tiloissa, ja se oli mielenkiintoista. Mieleemme jäi vierailu "salakäytävässä", joka sijaitsi kirkon sisä- ja ulkoseinien välissä. Vain rohkeimmat meistä kuitenkaan uskaltautuivat tuohon käytävään. Kiinnostuneimmat saivat ainutlaatuisen tilaisuuden käydä kellotapulissa ja vanhassa kellarissa. Kellotapulista avautui eteemme unohtumaton maalaismaisema.

Vielä kyselimme oppaalta ja ystävällisesti paikalle vaivautuneelta Petäjäveden kunnan edustajalta kirkon historiasta ja tulevaisuudesta ja ostelimme matkamuistoja, esim kirkon vanhan paanukaton paanusta valmistettuja kelloja. Sitten suuntasimme kohti Helsinkiä ja Suomenlinnaa.

SUOMENLINNA
Petäjävedeltä lähdettyämme pysähdyimme syömään koulumme taitavien keittäjien meille laittamaa ihanaa lounasta. Piknik levähdyspaikan ruohikolla lämpimässä auringonpaisteessa oli miellyttävä kokemus sekin.

Illalla majoitumme Helsingissä hotelliin ja kävimme vähän kaupungilla ihmettelemässä Helsingin ihmeitä. Tärkeimmät nähtävyydet olimme jo nähneet bussin ikkunasta, kun esittelimme pääkaupunkiamme vieraille taitavan bussikuskimme avustuksella.

Aamu valkeni sitten tuulisena ja harmaana. Enemmän tai vähemmän syödyn aamupalan (jotkut eivät heränneet, kun luulivat, että heidät herätetään) jälkeen syöksyimme "baanalle". Suomenlinnan lautan aikataulut olivat opettajamme tulkinneet väärin, joten aikaa jäi torikierrokseen kauppatorilla. Itse asiassa oli Suomenlinnan opastuskeskuksesta jätetty kertomatta, että lauttoja lähtee kahdesta eri paikasta. No, ryhmämme naispuolisten jäsenten iloksi lauttamme stuertti oli siedettävän näköinen.

Suomenlinnassa meitä odotti opas, jonka johdolla kiertelimme sateessa ja tuulessa Suomenlinnan nähtävyyksiä. Näimme mm. kuivatelakan ja kuulimme monia mielenkiintoisia tarinoita menneiltä ajoilta. Meille selvisi mm. se, miksi suomalaisten miesten pitäisi olla kohteliaita ja päästää aina naiset edellä. Emme olleet varautuneet sateeseen ja katselimme kateellisina oppaan sateenvarjoa...

Oppaan ja osan ryhmästä paettua sadetta museoon osa ryhmästä jatkoi vielä sinnikkäästi kiertelyä ulkona. Vieraamme saivat oivan näytön Suomen "kesästä". Museossa näimme mm. 200 vuotta vanhan telttavuoteen, joka oli kuulunut muinaiselle sotilaalle. Tutustuimme myös Suomen sodan aikaisiin aseisiin. Lopun ajasta kulutimme kuivatteluun ja kahvilla käyntiin. Augustin Ehrensvärdin aikaansaannos jätti mieleemme upean vaikutelman ja monia kysymyksiä - miten esim. ranskalaiset saatiin maksamaan koko lysti?

RAUMA
Aikataulusta taas myöhässä lähdimme kohti Raumaa. Vanhaan Raumaan saavuimme tunnin myöhässä, joten menimme ensin syömään Vanhaan kellariin ja jäimme paitsi pari museokäyntiä - mikä harmi!

Maukkaan suomalaisen aterian jälkeen oppaamme vei meidät tutustumaa kauniiseen Pyhän Ristin kirkkoon. Hän kertoi meille kirkon pihalla Vanhan Rauman ja Pyhän Ristin kirkon historiaa. Huomasimme jälleen, että ymmärsimme hyvin "opasenglantia".
Vanha Rauma on Pohjoismaiden edustavin, laajin, yhtenäisin ja elävin keskiajalta periytyvä puukaupunkialue. Siellä asutaan edelleen. Työskennellään, harrastetaan ja käydään kauppaa. Asukkaita puukaupunginosassa on 600. Lähes 30 hehtaarin laajuisen puukaupungin iäkkäimmät talot ovat 1700-luvun alkupuolelta. Keskiajasta kertovat yhä kapeat ja mutkittelevat kadut ja kujat sekä epäsäännölliset tontit.
Fransiskaaniluostarin Pyhälle Ristille nimetty kirkko on rakennettu 1400-luvun lopulla. Kirkko on kaunis rakennus ja muistutti keskiaikaista kivikirkkoa. Kirkon sisäseiniä reunustivat katolisen kirkon aikaiset 1500-luvulta peräisin olevat maalaukset.

Kun olimme menossa tutustumaan vanhaan puukaupunkialueeseen, ylitimme kirkon vieritse virtaavan Rauman "joen". Oppaamme kertoi, että pienestä koostaan huolimatta "joki" on tärkeä raumalaisille. Me Iijoen varrelta ja vieraamme Tonavan varrelta emme oikein osanneet pitää meille esiteltyä virtaa jokena. Seuraavaksi meidät johdatettiin katsomaan 1700-luvulta peräisin olevaa merimiehen kotia, Kirstiä. Emme valitettavasti päässeet sinne sisään aikataulumme myöhästymisen takia. Pojat siitä tuskastuneina keksivät piipahtaa jopa omenavarkaissakin.

Matkamme jatkui Suomen kapeinta katua (ajattelimme kyllä, että Iin Haminassakin on yhtä kapeita katuja, mutta sehän ei olekaan kaupunki) Kitukräniä pitkin Kalatorille, jossa ei kuulemamme mukaan ollut ikinä myyty kalaa! Mistähän se lienee saanut nimensä? Kalatorin vieressä sijaitsi Marela, joka on viime vuosisadan vaihteen raumalaista laivanvarustajaperheen kotia esittelevä upea museo. Se oli kuitenkin ikäväksemme suljettu.

Viimeisenä meille esiteltiin UNESCOn maailmanperintökohteen kivilaatta. Tyttöjen huomio suuntautui kuitenkin jo tässä vaiheessa paikallisiin, vihelteleviin pojankloppeihin. Suomenlinnan kaatosateen jälkeen säät suosivat meitä Raumalla, ja Raumasta jäi varmasti meille ja vieraillemme mukavia muistoja.

KOTIIN
Kotimatka Raumalta Iihin olikin sitten uuvuttava. Urheasti kuljettajamme toi meidät läpi kaatosateen, tuulen ja tuiskun kotiin. Koulun pihalla olimme jo ennen aamua ja seuraava koulupäivä riemuineen odotti innokkaita opiskelijoita.